sunnuntai 29. elokuuta 2010

Pari edistyksen askelta

Työt tilalla etenevät verkkaisesti. Se kai kuuluu maalaiselämään, vaikka siinä onkin kiireiselle kaupunkilaiselle totuttelemista. Aloitin jo viime kesänä kukkapenkin rakentamisen, mutta se jäi kesken. Tämän kesän aikana perkasin sen uudelleen sinne hypähtäneistä kasveista, mutta multakuorman tulo kestikin sitten oman aikansa. Niinpä vasta viime viikonloppuna kukkapenkistä tuli kukkia vaille valmis:

- Pari kuutiota multaa minä tuohon penkkiin lapioin. Valkoiset saarekkeet ovat kiviä, jotka jäävät esille. Monenmoista olen tuohon suunnitellut istuttavani mm. mansikkaa, ruusuja, päivänliljoja, palavaa rakkautta ja erilaisia maanpeitekasveja. Hyviä ideoita otetaan vastaan! Piha on aurinkoinen eli aurinkoisen paikan ja hyvin kestäviä perennoja etsiskelen.

Kesän aikana kirjoiteltiin lehdissä siitä, kuinka nykyaikana tehdään paljon erilaisia rakennusvirheitä, mutta osattii sitä ennenkin. Meilläkin on aikanaan rakennettu rappuset liian liki hirsiä ja lopputulos oli surullinen:
Onneksi tällaisetkin pulmat on korjattavissa, kun osaamista löytyy. Alla kuva, miltä tuo seinä nyt näyttää. Rappusista jouduimme luopumaan. Ne olikin rakennettu vanhaan malliin eli betonin sisältä löytyi kaikkea mahdollista mm. puuta, kenkiä ja raudan pätkiä. Hätävaraportaita pitkiin pääsee nyt taloon sisälle ja ehkä jo ensi kesänä saamme uudet portaat. Kenties.



*

maanantai 14. kesäkuuta 2010

Yksi rakkauden Sysmä


Olimme viikonloppuna Sysmässä ja käväsin kylällä. Törmäsin itsenäiseen ja itsepäiseen Sysmään, missä olennaista puhevallan kannalta on se oletko muualta tullut vai paljasjalkalainen. Muualta tulleen on ehkä helpompi havaita maailman muuttuneen ja sen vaikutuksia kuntiin. Se taitaa pelottaa?

Sysmäläiset ovat kuitenkin yhdessä rintamassa lähteneet puolustamaan itsenäisyyttään nyt kun ympärillä valmistellaan suurta muutosta (ohessa kuva tulevasta Suur-Lahdesta). Selvitysmiestenkin näkemyksen mukaan Sysmä pärjää itsepäisyydellään, yritteliäisyydellään ja talkoohengellään. Ainakin vielä hetken, sillä kylä ikääntyy ja tulevaisuuden rakentajia puuttuu.
- Tosin kekseliäisyyttä ja yritteliäisyyttä Sysmässä on paljon, mistä osoituksena Yksi Sysmä -julkaisu ja uudistuneet ja laadukkaat kesätapahtumat.

Viikolla sain lehdestäkin lukea, että tuo yhtenäisyys on Sysmässä niin tiivistä, että kunnanjohtaja ja kunnanhallituksen puheenjohtaja ovat menneet äskettäin naimisiin. Epäilin, että siinä sitä on valmisteluvalta ja päätöksenteko turhankin lähellä toisiaan. Asiaa on kuulemma paikallisessa aviisissakin käsitelty, eikä kuntaliiton lakimies näe tilanteessa ongelmaa. Aina se mikä on laillista, ei ole sopivaa, mutta senhän toki ratkaisevat lopulta kuntalaiset.

Jotain tuosta yhtenäisyydestä kertoo sekin, että kun tulin pohtineeksi mitä tapahtuu jos pari on erimielinen niin eräs kuntalainen korosti, että Sysmässä on totuttu tekemään päätöksiä hyvässä yhteisymmärryksessä toisin kuin naapurikunnissa. Yhdessä Sysmässä siis yhtenäisyys tekee ihmeitä ja luo avio-onneakin!

Sysmä on aina ollut minullekin sydämen asia, koti. Ja toki arvostan kunnan päättäjien tulevaisuuden uskoa ja kykyä arvioida kuntalaisten parasta. Kesäsysmäläisenä olen tyytyväinen nykytilaan, mutta uskon vakaasti, että se kylä joka sydämessäni on ei katoa, vaikka muutoksia rakenteissa tulisikin.

Oman tilan myötä kylästä on tullut vieläkin rakkaampi, josta jokainen kirjoitettu uutinen on tärkeä ja mielenkiintoinen. Siksi näitäkin tulin pohtineeksi ja kirjanneeksi.

Jatkossa lienee syytä keskittyä kuitenkin raportoimaan tilan kehityksestä, iloista ja sen sellaisesta pienestä ja kauniista.

***

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Vapusta alkaen

Kävimme tarkastamassa paikkoja talven jäljiltä. Mitään yllättävää ei löytynyt. Sisällä oli siellä täällä hiirenkakkaa, syreenistä oli lumi katkonut muutamia oksia ja sauna lämpesi kuten ennenkin. Löylyt olivat taas kirpeät ja kosteat!

Tälle kesälle on suunniteltu paljon hommaa. Ulkoseinät on tarkoitus purkaa ja laudoittaa uudelleen. Tämä työ alkoi koeluontoisesti nyt käynnillämme. Tuohon portaiden eteen on tarkoitus tehdä pieni kuisti ja samalla huolehtia, ettei sadevedet jatkossa osu seinään.

Myös tupa kaipaa kunnostusta ja se hoidetaan nyt alkukesästä. Ja kesäkeittiökin on viimeistelyn tarpeessa. Ja.. ja.. No, eiköhän tuossakin ole jo enemmän kuin tarpeeksi,

Onneks sentään meillä on se sauna, missä renoutua päivän päätteeksi ja huuhtoa päivän hiet pois.



*