sunnuntai 16. syyskuuta 2007

Unelmista totta: paluu Sysmään

Joka kesä olen haaveillut kesäpaikasta Sysmässä. Näin siitä kirjoitin viime vuonna:
http://jaanaleppakorpi.blogspot.com/2006/07/kaunis-vire-kes-sysm.html

Tämä kesä oli erilainen, sillä nyt syyskuussa teimme haaveista totta ja ostimme pienen tilan pihapiirin ja loppuelämän projektin. 4.7. näimme paikan ensimmäisen kerran, eikä se jättänyt mieltäni rauhaan. Oli tartuttava tilaisuuteen, joita ei ihan joka päivä eteen tule.

Paljon siinä on tekemistä, mutta minulle riittää ensi alkuun, että saamme siitä sellaisen, että siellä voi kesällä muutaman viikon olla. Sauna pitää korjata ja uusi huussi laittaa. Tupaakin pitää vähän korjailla ja pihalle kertyneet romut kerätä pois.

Pihapiirissä on rakennuksia liiaksi asti ja osasta onkin tarkoitus ensi tilassa päästä eroon. Onneksi kaikkia ovia ei tarvitse avata, vaan ne saavat odottaa rauhassa aikaa, jolloin on niiden vuoro. Suunnitelmia on valtavasti!

Sysmä on hyvä kesäpaikka: sen tarjoamat kesäriennot ovat ovat oikeasti mielenkiintoisia; kirkolla on useampikin ruokapaikka ja kahvila ja kaupatkin ovat laajentaneet viime vuosina tilojaan. Ja paikka on sopivan kaukana Espoosta.

Tarkoitus ei ole viettää kaikkia kesäviikonloppuja siellä - siitä pakkoreissaamisesta olen lapsuudessa saanut tarpeeksi. Sinne mennään, kun sitä tuntuu ja aikaa on vähän enemmän kuin tavallisena viikonloppuna.

Tämä on alku jonkun uuden. Paluu lapsuuden maisemiin, mutta samalla omiin nurkkiin.

Jaana

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Voi vitsi, miten hieno! Ja mikä ulkorakennus, ihan valtava! Älä vaan ala suunnitella minkään ihanan tavaran heittämistä roskiin tai mitään muutakaan (vrt. siivotaan piha...) Käy huviksesi kstsomassa huuto.net sivuilta, paljonko mikäkin maksaa. Tai tarjoa sitten "kaikkea romua" yhdelle hurahtaneelle eli allekirjoittaneelle. Ja vielä kerran, onnea! *huokaa* tee: teevee